2. Unelmasta painajaiseksi

Alkuun ihan järkyttävän isot anteeksipyynnöt pitkästä tauosta, ei oo ollu intoa kirjottaa.. Enkä tykkää yhtään että tää on alussa näin kökkö tää tarina ku en tajunnu ottaa tarpeeksi kuvia, muuta muustosta tulossa! Toivottavasti saan lukijoita tästä huolimatta ja jaksaisitte kommentoida niin saisin lisäintoa :)

Melanie meni vessaan pesemään hampaita. Arki oli alkanut sujua viimein ja Melanie halusi unohtaa kaiken tapahtuneen. Tänään olisi Melanien äidin hautajaiset, eikä hän aikonut käyttää aikaa murehtimalla Adamia.

Adam tuli vessaan juuri kun Melanie oli saanut puettua ja kaappasi tämän syliinsä. 

"Koita jaksaa kulta, hautajaiset on aina kova paikka", Adam kuiskasi Melanielle.

Melanie hymisi vastaukseksi. Hän olisi halunnut Adamin mukaan, mutta ymmärsi toisaalta ettei Adam halunnut osallistua tapahtumaan, sillä hän vihasi Melanien äitiä.

Muistotilaisuus pidettiin Nicolan luona. Melanie ei voinut kuin ihailla kateellisena siskonsa upeaa kotia samalla kun käveli pihatietä pitkin ovelle.

Melaniella ei ollut mitään yhteistä puhuttavaa siskonsa kanssa, ja muistotilaisuudessa he istuivatkin aivan hiljaa toisiaan vastapäätä. Edes Nicola ei saanut sanottua mitään, vaikka yleensä hän oli leveilemässä saavutuksillaan jokapaikassa. Melanie ei jaksanut kauaa istua, vaan jo tunnin kuluttua lähti kävelemään kotiin.

Kotiin päästyään Melanie löysi Adamin tanssimasta musiikin tahtiin iloisena. 

"Mitä sun päässä oikeen liikkuu? Mun äiti on just kuollu ja sä täällä vaan juhlit!" Melanie huusi Adamille raivoissaan. Kiukunpuuskaa ei vain voinut estää.

Adam kaappasi Melanien halaukseen ja sanoi tälle: "Tiedän että olet nyt herkillä, mutta et voi syyttää mua kaikesta. Nyt oli ihan sun omaa syytäs että suutuit. Se, että sulla on suruja, ei tarkota että koko maailman pitäs surra kanssa..". Melanie uskoi kaiken mitä Adam sanoi ja rauhoittui. Eihän hänellä olisi oikeutta raivota kullalleen tuollaisesta asiasta.

Seuraavat viikot sujuivat rauhallisissa merkeissä. Adam ja Melanie innostuivat jopa pelehtimään heinäkasassa. Adam käyttäytyi Melanieta kohtaan kuin herrasmies ja sai Melanien unohtamaan aikaisemmat törttöilynsä. Melanie sai myös mennä puistoon yksin, tapaamaan uusia ihmisiä. Adam ei ennen mielellään päästänyt Meliä minneen yksin, sillä hän oli sairaanloisen mustasukkainen naisestaan. Adamilla tuntui olevan tällä hetkellä muuta puuhaa, mutta Melanie oli siitä vain onnellinen. Elämä palasi taas raiteilleen.

Naapurissa alkoi tapahtua kummia ja Melanie meni katsomaan mitä siellä remutaan. Selvisi, että he olivat saaneet uusia naapureita. Jenna ja Jere Doley olivat muuttaneet yhdessä pois maalta kaupunkiin. Ystävällinen Jenna kutsui Melin heti lounaalle luokseen ja Melanie tietysti suostui.

Samaan pöytään eksyi myös Jennan kanssa asuva Jere. "Voou mitkä lihakset.. Jenna on oikea onnentyttö kun saa olla tuollaisen kanssa..", Melanie ajatteli, mutta torui itseään heti ajatuksista. Hänhän oli Adamin kanssa. Mutta Jere oli todella komea.

"Vastahan sinä söit läskimaha!" Jenna ivaili Jerelle.

"Naama kiinni merimursu", Jere vastasi takaisin samalla mitalla.

Melanie ihmetteli pariskunnan välistä huumoria. 

Jeren poistuttua tytöt istuivat vielä teen äärelle pöytään. 

"Voi kun munkin parisuhde ois tollanen.. Ootte tosi söpöjä", Melanie sanoi Jennalle.

"Voi eii, et oo tosissas! Jere on mun veli!" Jenna nauroi.

"Aii.. Anteeksi", Melanie sanoi nolona.

"Ei, minun pitää pyytää anteeksi kun en esitellyt häntä sinulle. Jere on siis kaksoisveljeni ja muutimme tänne vanhempien vahtivien silmien alta", Jenna kertoi.

Tytöt juttelivat vielä hetken, ja sitten Melanie halusi mennä kotiin katsomaan, josko Adam olisi siellä.

Adam oli kuitenkin vielä ulkona, joten Melanie alkoi hakkaamaan puita takkaa varten. Yöt olivat alkaneet kylmetä ja lämpöä tarvittaisiin. Onneksi Melanie osasi olla myös mies talossa ja kirveen käyttö sujui kuin vettä vaan.

Adam saapui muutaman tunnin kuluttua. Adam haisi niin pahasti viinalle, että Melanien nenä nyrpistyi pakostakin.

"Adam kuule, meidän pitäisi jutella. Olet aina jossakin, et koskaan kotona. Juot kaiken päivää. Käyttäydyt tosi huolimattomasti ja arvaavattomasti. Tajuatko että mä pelkään sun puolesta, mitä jos sulle käy jotain?" Melanie puhutteli Adamia.

Känninen Adam ei kuitenkaan ottanut osaa Melanien yksinpuheluun, vaan örisi jotain epämääräistä vastaukseksi. Lopulta tilanne päättyi taas siihen, että Adam lähti pois ja Melanie jäi kotiin itkemään.

Kahdelta yöllä Mel heräsi kolinaan. Hän oli juuri nukahtanut. Mielessä pyörivät kaikki mahdolliset selitykset ja syyt tapahtumille. Mikä ihme Adamille oli tullut..

"Miksi tulet tänne tähän aikaan hä? En siedä tollasta agressiivisuutta ja juopottelua. Mikä sulle on tullu? Onko sulla joku toinen? Mitä tää on?" Melanie tivasi poikaystävältään.

Ainut mitä Adam sai aikaiseksi päässään oli ajatus siitä että olisi pitänyt ostaa ämmälle kukkia, niin se ei ois noin vihanen. Taas kerran Adam päätti vaan urheasti paeta paikalta.

"Takaisin et tule! Tämä oli tässä!" Melanie huusi Adamin perään ja paiskasi oven kiinni perässään. Sinä yönä ei nukkumattia näkynyt.

Adam meni erään tuntemansa naisen luo koputtelemaan, mutta nainen oli visusti sitä mieltä, että Adamin olisi parasta mennä jonnekin muualle. 

Adamia ei naisen mielipide kiinnostanut ja hän vietti seuraavan yönsä naisen olohuoneen sohvalla.

Kodittomaksi jäänyt Adam ei kerta kaikkiaan uskaltanut kohdata naisensa raivoa, vaan tyytyi nukkumaan milloin missäkin. Tällä kertaa hän otti nokoset kuntosalin lepotuolissa.

Eräänä päivänä Adam oletti Melanien olevan kaupungilla ja halusi mennä hakemaan tavaroitaan kodista. Urhollisesti hän otti yhden naisistaan mukaan. Ikävä kyllä Melanie olikin kotona ja näki kaiken.

Melanie antoikin naiselle ympäri korvien ja huusi tälle kaikenlaisia törkeyksiä. 

"Tänne ette tule kutemaan, menkää pois mun kodista!" hän raivosi. Ja Adamhan luikki taas tapansa mukaan tiehensä.

Melanie heräsi taas kerran yöllä ovel kolinaan. Hän toivoi ettei siellä olisi Adam, mutta tiesi, että se on hän.

"Nyt puhutaan rakas!" huudahti Adam kirves kädessään. Melanien naama valahti valkoiseksi ja häntä alkoi toden teolla pelottaa, mitä kaikkea Adam voisi keksiä.

"Oletko hullu? Minä haluan nukkua nyt. Laita se kirves pois jooko?" Melanie aneli, mutta ei tehnyt vaikutusta eksäänsä.

"Ei, kun nyt me puhutaan. Halaa mua"

"En varmana"

"Halaa"

"En halaa, mee pois tai soitan poliisit. Sä olet hullu", Melanie kiljui.

"En ole, vähän ehkä vain mieleltäni epätasapainossa" Adam kihisi.

Melanieta alkoi pelottaa vielä enemmän. Oliko Adam tosissaan? Se kyllä selittäisi kaiken. Mieleltään sairas. Mitä ihmettä nyt pitäisi tehdä, ettei menettäisi henkeään..?

Melanie päätti suostua Adamin vaatimukseen ja halasi tätä.

"Ei ole mitään hätää, kyllä me saadaan sut kuntoon. Jos nyt vaan otetaan rauhallisesti ja huomenna mentäis sairaalaan ni saatais sulle apua", Melanie yritti taivutella Adamia, mutta Adam vain kimpaantui entistä enemmän.

"Ei!" Adam karjaisi ja samalla huitaisi vahingossa kirveellään Melanieta.

Siihen Adam jätti Melanien, maahan makaamaan. Hän ei tehnyt elettäkään auttaakseen tajutonta rakastaan.... 

Tälläistä tällä kertaa.. Mitä piditte?