4. Uusi, ihana alku

Melanien ja Jeren suhde oli syventynyt ja he nukkuivat jo samassa sängyssä. Molemmilla pyöri mielessä oman asunnon hankkiminen, olihan typerää asua samassa talossa Jennan kanssa. Melanie oli saanut vanhan talonsa myytyä, joten heillä oli vielä lisää ylimääräistä käytettävänään.

Aamulla Jere ja Melanie menivät katsomaan sopivia taloja. Melanie halusi ostaa suuren talon merenrannalta, se oli hänen unelmansa. Lapsia, koiria ja oma koti.

"Tämä vaikuttaa todella mukavalta, mitäs sanot?" Jere kysyi.

"Voih, tämä on ihana mutta eikai tämä ole liian iso?" Melanie mietti.

Loppujen lopuksi pariskunta päätyi suureen huvilaan meren rannalla.

He pääsivät muuttamaan samointein ja seisoivat onnellisena talonsa edessä sitä ihaillen.

"Viimeinen rannalla on mammutti!" Jere huusi ja aloitti juoksukisan. Melaniella oli vaikeuksia juosta korkokengissään joten hän hävisi.

"Trööööt!" Melanie huusi leikkisästi ja loikkasi Jeren syliin kaataen molemmat hiekkaan.

Temmeltämisen jälkeen nuoripari istahti aurinkotuoleihin lekottelemaan. Melanien naamakin oli jo parantunut, ja hän nautti elämästä täysin rinnoin. Hänen omatuntoaan ei kolkuttanut perintörahojen tuhlaaminen, sillä hänestä viimeinkin tuntui siltä, että hän ansaitsi kaiken tämän.

Melanie osti itselleen keltaisen Lambon ja Jerelle lahjaksi Mersun. Jere oli toki kiitollinen lahjasta, mutta hänen miehisyytensä alkoi kärsiä. "Raavas mies se tuo leivän pöytään, eikä elä naisensa rahoilla" Jere ajatteli. Ei hänkään mistään köyhästä perheestä tullut, mutta päätti haluta tienata itse rahaa.

Niimpä Jere haki ja saikin töitä sotilasuralta. Hän oli innoissaan uudesta työpaikasta ja halusi kohota mahdollisimma korkealle urallaan.

Ensimmäisen palkan saatuaan Jere järjesti Melanielle kynttiläpiknikin. Melanie oli hulluna kaikkeen romanttiseen siirappimössöön ja oli sulaa vahaa Jerelle.

Kynttiläpiknik päätyikin vällyjen väliin. Mikäs sen romattisempaa kuin rakastella tähtitaivaan loistaessa ikkunasta ja aaltojen hakatessa rantakallioon.

Rakastavaisten arki oli alkanut sujua mukavasti. Jere harjoitti lihaskuntoaan päivät pitkät..

..samalla kun Melanie hoiti "naistentyöt", eli ruuanlaiton, pyykit ja siivouksen.

Meren läheisyys käytettiin myös hyödyksi ja monet illat päättyivät iltauintiin.

Melanie oli löytänyt uuden rakkaan harrastuksen kitaransoitosta ja rimputtelikin kitaraa aina kun Jere oli töissä.

Parin elämästä ei romantiikkaa puuttunut. Takkaillat olivat Melanien lemppareita. Jotain kuitenkin puuttui..

Melanie huomasi onnekseen alkaneensa pahoinvoimaan hyvin usein, ja pian olikin jo aika vaihtaa väljempiin vaatteisiin vauvamasun tieltä.

Eräänä iltana Jere oli kutsunut Melanien takapihalle. Melanie hieroi tyytyväisenä vauvakumpuaan ja mietti mikäköhän häntä mahtaa odottaa.

Jere pyysi Melanien kynttilöiden keskelle ja polvistui yhtäkkiä. Melanie oli yllättynyt. 

"Melanie, en ole koskaan tuntenut ketään kohtaan niin kuin sinua kohtaan tunnen. Rakastan sinua enemmän kuin mitään, ja haluan olla koko loppuelämäni kanssasi. Tuletko vaimokseni?" Jere kysyi.

"Totta-tot-to-tottakai!" Melanie sai kakistettua suustaan. Hän tunsi olonsa maailman onnellisemmaksi naiseksi.

Arkea ei kuitenkaan pääse pakoon. Jere vietti päivät töissä ja Melanie hoiti kotiaskareita. Nyt hänen kontolleen olivat jääneet myös miesten hommat, eli kodinkoneiden korjaukset, mutta sehän kätevälle Melanielle sopi.

Melanie ihaili rannalla leikkiviä villihevosia. Heidän tontilleen ei ikävä kyllä tallia mahtuisi. Melanie olisi kovasti halunnut oman hevosen hoidettavakseen.

Muutaman kadun päässä asui onneksi nainen, jonka luona Melanie sai käydä harjailemassa Pegasos -tammaa. Hevoskuume senkun kasvoi Pegasoksen ansiosta, mutta toisaalta myös helpotti sitä.

Röyhkeä postipoika kehtasi sanoa Melanielle päin naamaa "Raha on ainut mikä merkitsee, lähtisitkö treffeille kanssani?". Melanie teki postiin valituksen moisesta moukasta, eikä samaa postimiestä enää näkynyt.

Eräänä iltana kitaransoittelun lomassa Melanie alkoi tuntea kauheita supistuksia. 

"Vauva tulee!" Melanie karjui ja Jere kiidätti kihlattunsa nopeasti sairaalaan.

(Tässä kohtaa peli lagasi ja jouduin muuttamaan perheen toiseen taloon. Synnytyksestä en myöskään saanut kuvia..)

Vesivahingon tuhottua entisen kodin, Jere ja Melanie löysivät onneksi nopeasti uuden asunnon, merenrannalta tietysti.

Uusi talo näyttää siis tältä. Takapihalta löytyy uima-allas.

Synnytyksessä tuoreet vanhemmat olivat kokeneet suuren yllätyksen, kun yhden sijasta syntyikin kaksi vauvaa, kaksospojat Andrew ja Windsor.

Melanie ja Jere päättivät mennä rannalla naimisiin ihan vaan kahdestaan. Heidän onnensa oli nyt sinetöity. Melanie halusi ottaa Jeren sukunimen, ja heidät tunnetaan tästä lähtien herra ja rouva Doleynä.

Vaikka Jere uurastikin kovasti uraansa varten, hänellä riitti silti aina aikaa pojilleen sekä vaimolleen.

Avioparin väliset hellät hetket olivat kuitenkin vähässä, juuri kaksospoikien vuoksi.

Melanie hoiti poikien yösyötöt, koska Jerelle oli töidensä kannalta erityisen tärkeää saada nukuttua.

Jere lähti töihin aikaisin aamulla, peitellen Melanien ja pojat sänkyihinsä.

Perin normaali näky keskellä päivää: Melanie nukkumassa. Hän käytti kaiken mahdollisen ajan nukkumiseen. Se aika oli tosin harvassa, sillä pojat harvoin nukkuivat päiväuniaan samaan aikaan.

Töiden jälkeen Jere suuntasi usein salille tai lenkille. Hän halusi pitää huolta kunnostaan mahdollisimman hyvin.

Lopen uupunut Melanie ei pitänyt miehensä tavasta keskittää kaikki energiansa töihin.

"Etkö voisi pitää jotain isyyslomaa? Olen aivan puhki kaksosten hoidosta, en jaksa hoitaa heitä yksin!" Melanie raivosi Jerelle.

"Kyllä jonkun on tuotava rahaa tähän perheeseen, ja olen unelma-ammatissani, minun on tehtävä sen eteen uhrauksia", Jere vastasi.

"Uhrauksia? Uhraat siis tämän perheen töittesi tähden. Selvä", raivostunut Melanie huusi ja jätti Jeren yksin huoneeseen.

Windsorin huuto herätti Melanien aamulla. Jere oli jo lähtenyt töihin, eikä eilisillan riidasta oltu puhuttu sanallakaan. Melanie ei olisi millään jaksanut nousta, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja.

Poikien syöttämisen jälkeen Melanie kaipasi helpotusta stressiin ja rentoutui soittamalla kitaraa. 

Melanie vetäytyi rannalle ennen Jeren kotiintuloa. Hän ei tahtonut riidellä Jeren kanssa, mutta ei hän myöskään voinut hoitaa koko taloutta sekä lapsia yksin. Melanie tuli tahtomattaan alakuloiseksi.

Pojat kasvoivat hurjaa vauhtia ja muistuttivat aina vain enemmän toisiaan. Onneksi sentään hiukset olivat lapsilla eriväriset, heidät tunnisti edes jostain. Vasemmalla Andrew, oikealla Windsor.

Melanielle jäi yhä vähemmän omaa aikaa, kun lasten kanssa täytyi viettää aikaa. Melanie opetti kaikki päivät lapsia kävelemään ja puhumaan. Pojat vaativat myös entistä enemmän huomiota. Melanie tunsi olevansa halkeamispisteessä, hänestä ei riittänyt molempien poikien tarpeisiin.

Windsor oli huomattavan paljon enemmän kiinni äidissään. Hän seurasi tätä jokapaikkaan ja totteli todella kiltisti. Windsor leikki nätisti ja osasi olla myös itsekseen.

Andrew sen sijaan kiukutteli kokoajan ja paiskoi tavaroita. Jos hänet jätti hetkeksikin yksin, oli kaikki lähistöllä olevat tavarat joko rikki tai muuten tuhottu. Andrew koetteli Melanien hermoja toden teolla. Hän alkoi suorastaan odottamaan pojan päiväuniaikaa.

Jere halusi kuitenkin järjestää aikaa myös pojilleen ja päästi Melanien ulos tuulettumaan sillä välin kun hän opetti Windsorille kävelyä. Jere nautti isyydestä, eikä tajunnut kuinka rankkaa Melaniella olikaan kahden pojan kanssa.

Melanie nautti omasta ajastaan täysin rinnoin ja istahti piknikille vanhan ystävänsä Kaarlon kanssa. Melaniesta oli ihana puhua välillä muustakin kun kakkavaipoista ja vauvanpukluista. 

"Kuulin Adamista, harmillista", Kaarlo totesi. Melanie meinasi tukehtua sämpyläänsä. Juuri kun hän oli pystynyt pikkuhiljaa unohtamaan Adamin, joku mainitsi hänet. Varsinkin tuona samaisena kesäpäivänä joka oli Melanielle rankka muutenkin..

Illalla Melanie oli alakuloinen ja Jere huomasi sen hyvin. Puheopetus ei sujunut lainkaan, ja Windsorkin hämmentyi äitinsä käytöksestä.

Laitettuaan lapset nukkumaan Melanie meni terassille katselemaan tähtiä. Jere hiipi vaimonsa luo hiljaa.

"Mikä on rakas?" Jere kysyi.

"No, tämä on ihan tyhmää mutta.. Tänään on kulunut vuosi siitä kun äiti kuoli", Melanie sanoi surullisesti. Jere ei osannut sanoa mitään järkevää. Hän halasi Melanieta lujaa ja sanoi: "Voi kulta pieni..".

Vielä ennen nukahtamista Melanie sanoi Jerelle: "Olen maailman onnellisin nainen".

"Minä olen maailman onnellisin mies. Rakastan sinua", Jere vastasi. Pikkuhiljaa he molemmat siirtyivät höyhensaarille.

Seuraavana päivänä Jerellä oli vapaapäivä ja hän vei kaksoset puistoon leikkimään. Hän halusi antaa Melanielle omaa aikaa, ja samalla viettää aikaa poikiensa kanssa.

Melanie ei kuitenkaan saanut työnnettyä surullista mieltään sivuun, vaan makoili sohvalla ajatuksiinsa uppoutuneena.

Jere tuli kotiin ja löysi rakkaansa makaamasta sohvalta.

"Mietitkö vielä äitiäsi? Se menee kyllä ohi, eilen oli vain merkittävä päivä", Jere lohdutti.

"Niin, tiedän. Kyllä tämä tästä", Melanie sanoi kirkkain silmin. Melaniella oli kuitenkin mielessä paljon muuta kuin äitinsä kuolema..